Etusivu  » Pokeristrategia » Kaksinpeli hold'em pokerissa

Hold'em kaksinpeli - johdatus taktiikkaan

Kaksinpeli, eli heads up, on yksi pokerin kovimpia koitoksia. Kunnon kaksinpeli on kuin nyrkkeilyottelu, jossa molemmat pelaajat antavat ja ottavat iskuja vastaan tyrmäystä hakiessaan. No limit hold'emin kaksinpeli ei todellakaan ole helppoa, joten tässä nopea johdatus kaksinpelin taktiikkaan.

Perusteet

Kaksinpelissä täytyy aivan aluksi huomioida, miten peli toimii näin pienellä pelaajamäärällä. Molemmat pelaajat maksavat nyt blindin joka kädessä. Jakajan merkki, eli buttoni on pienellä blindilla. Ennen floppia buttoni toimii ensin ja flopista eteenpäin viimeisenä.

Taktiikka

Koska kahden pelaajan pelissä maksetaan sokkopanokset joka jaossa, ei korttien odotteluun ole juurikaan aikaa. Jos kyse on turnauksen kruunaavasta heads-upista, ovat sokkopanokset jo todennäköisesti sitä luokkaa, ettei niitä enää ilokseen maksa. Siinä missä täyden ringin pelissä voi odotella kortteja kaikessa rauhassa, on nyt pelattava melkein kaikki kädet.

Ja kun pelaamaan lähtee, voi yhtä hyvin siirtää paineet vastustajalle ja korottaa. Korottaa täytyy varsinkin, jos tuntee, että rohkealla panostuksella on hyvä tilaisuus voittaa jako saman tien. Korottamiseen käy käytännössä mikä tahansa kuvakortin sisältävä käsi, lopuilla voi maksaa. Keskisuurilla ja suuremmilla pareilla voi painaa päälle tyystin surutta. Jotta tämä taktiikka ei käy ilmiselväksi, täytyy peliä välillä vaihdella ja vaikkapa vain maksaa hyvällä kädellä toivoen, että vastustaja intoutuisi reissuttelemaan.

Flopin jälkeen jatkuu sama peli. Jos hold'emissa kahdella pelaajalla ei ole paria kädessään (mikä on todennäköistä), ei heillä todennäköisesti ole paria flopin jälkeenkään. Jos flopista saa siis kiinni minkä osan hyvänsä, on todennäköisesti johdossa ja on syytä panostaa. Kärkipari on jo niin vahva käsi, että sillä voi pelata kaikista pelimerkeistä.

Kaikki aggressiivinen pelaaja hyödyntää sitä tosiseikkaa, että useimmat pelaajat eivät osaa laajentaa käsivalikoimaansa tarpeeksi, kun he siirtyvät kaksinpeliin. He siis pelaavat heads-upissa liian tiukasti ja foldaavat liian herkästi. Jos näin on (kuten yleensä on), johtaa se väistämättä siihen, että rahat valuvat sinulle hitaasti, mutta varmasti.

Voittamista helpottaa tai vaikeuttaa oleellisesti se, miten hyvin tai huonosti luet vastustajaasi. Jos huomaat tiettyjä kuvioita ("tekee ison bluffin turnilla jos en reissaa") vastustajan pelistä, voit tietoja hyödyntämällä parantaa voiton todennäköisyyttä selkeästi. Samalla täytyy kuitenkin muistaa, että vastustajasi tarkkailee sinun peliäsi: pelityyliä on siis ajoittain välttämättä muutettava, jotta pelistäsi ei tule liian helposti ennalta arvattavaa.

Kuten artikkelin alussa muistutettiin, kaksinpelissä button toimii ensimmäisenä ennen floppia ja viimeisenä flopin jälkeen. Tämä on huikean vahva positio. Ennen floppia korottamalla voi ottaa aloitteen vastustajan käsistä, flopin jälkeen pääsee jatkamaan paremmasta positiosta. Vastaavasti isosta blindista pelatessa positio on heikko koko jaon ajan.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että eri positioista täytyy panostaa eri tavalla. Koska isosta blindista joutuu pelaamaan jaon vaikeasta asemasta, olisi paras vaihtoehto voittaa jako saman tien. Isosta blindista täytyy siis korottaa enemmän kuin pienestä. Jos korotat pienestä blindista kolme kertaa ison blindin verran, voi isosta blindista korottaa jopa 4-5 kertaa ison blindin verran. Tämä on tarpeeksi joko käden voittamiseen saman tien tai potin viemiseen jatkolyönnillä flopin jälkeen.

Yhteenveto

Kaksinpelissä voittamisen voi tiivistää kolmeen avainasiaan:
1) Aggressio
2) Vastustajan lukeminen
3) Pelityylin muutteleminen

Ensimmäinen kohta takaa sen tärkeän tosiseikan, että viet paljon muitakin potteja kuin vain ne, jossa sinulla oli paremmat kortit. Vastustajaa lukemalla tiedostat tämän heikkoudet ja hyödynnät niitä: yliaggressiivista vastustajaa vastaan slouvaat heikot kädet, liian varovaista vastaan pusket normaaliakin rajummin ja niin edelleen. Pelityylin muutteleminen takaa, että vastustaja ei pääse liian hyvin jyvälle omasta pelistäsi.

Harjoittele

Hyvin harvat pelaajat luonnostaan pitävät pokerin kaksinpelistä. He eivät siis vapaaehtoisesti harjoittele sitä, mikä tarkoittaa, etteivät he todellakaan ole heads-upissa vahvimmillaan. Jos haluat varmistaa, että kaksinpelit sujuvat hyvin, pelaa ajoittain heads-up sittareita. Jo yllättävän vähäisellä harjoittelulla pelaat kaksinpelissä paremmin kuin suurin osa vastustajistasi.

Heads up sittareita on tarjolla käytännössä kaikilla pokerisivuilla kaikissa buy-in -luokissa. Mitään tekosyytä harjoittelun väliin jättämiseen ei siis ole.

Aihe: Pokeristrategia

Lue lisää
Positio-taktiikka hold'em pokerissa
Viisi vihjettä sittareihin
Bluffaaminen pokerissa
Käsien lukeminen hold'emissa
Kaikki artikkelit