Amaya äänestää nimenmuutoksesta The Stars Groupiksi

Amaya Gaming on suuri rahapelimaailman kattoyhtiö, jonka omistuksessa on mm. PokerStars. Nyt yhtiö on suunnittelemassa muutoksia, joilla koko yhtiön imago muuttuisi, sillä he aikovat vaihtaa yhtiön nimen.

Osakkeenomistajat pääsevät äänestämään kesäkuussa yhtiön päätöksestä muuttaa nimensä The Stars Groupiksi. Äänestys ei ole vain suuntaa-antava, vaan osakkeenomistajilla on päätösvalta asiassa. Samaan aikaan Amaya aikoo myös vaihtaa pääkonttorinsa sijaintia ja muuttaa Montrealista Torontoon.

Syitä nimenmuutokseen on varmasti monia, mutta yksi on Amayan viimeaikaiset negatiiviset uutisoinnit ja yhteys entiseen toimitusjohtajaan David Baazoviin. Baazov on onnistunut ryvettämään yhtiön nimeä sisäpiirikaupoilla ja yrityksellä muuttaa pörssiyhtiö takaisin yksityisomistuiseksi.

Baazov ei ole toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuoden 2016 maaliskuusta lähtien. Hän omistaa yhä osan yhtiötä ja tämänvuotisten osakemyyntien jälkeen hänellä on vielä 12,1 prosentin omistus Amayasta.