Bonomo Bodogin talliin

Niin netissä kuin livenäkin kovaa tulosta takonut Justin Bonomo on uusin kiinnitys Bodogin ammattilaistalliin. Bonomo on vasta 22-vuotias, mutta meriittilistalta löytyy nettivoittojen lisäksi mm. yli miljoonan dollarin tienestit live-turnauksista.
Menestyksen lisäksi Justin Bonomon menneisyydestä löytyy myös hieman epäilyttävääkin käytöstä. Justin ”ZeeJustin” Bonomo nousi otsikoihin vuonna 2006, kun hän jäi kiinni usealla eri pelitilillä pelaamisesta. Bonomo käytti tilejään niin ahkerasti, että pelasi suurissa turnauksissa samanaikaisesti useilla eri nimimerkeillä. Jäätyään kiinni Bonomo katui tekojaan ja ilmoitti parantavansa tapansa. Bonomon anteeksipyynnöt ja vakuuttelut vaikuttivat aidoilta, joten hänet hyväksyttiin takaisin osaksi pokeriyhteisöä.
Ongelmavuosien jälkeen Bonomo on siirtynyt menestyksekkäästi netistä live-turnauksiin. Viime WSOP:ssä, joka oli ensimmäinen johon Bonomo ikänsä puolesta pystyi osallistumaan, Bonomo kuittasi heti kaksi rahasijaa ja päälle yhden finaalipöytäpaikan.
Bonomon kanssa Bodogin ammattilaistallissa pelaavat Evelyn Ng, Jean-Robert Bellande ja Bonomon tapaan alun perin pokerin sijaan Magic: The Gathering korttipeliä ammatikseen pelannut David Williams. Koko joukkueen seuraava urakka on kesän WSOP-turnauksissa pelaaminen.
Lisätiedot: Bodog | Bodog arvostelu