Chris Moorman sai uransa ensimmäisen WSOP-rannekkeen

Pitkän linjan pokeritähti Chris Moorman on ollut vahvasti esillä pokerimaailmassa jo usean vuoden ajan. Nyt kuitenkin herra sai viimein voitettua itselleen ensimmäisen World Series of Poker -rannekkeen voitettuaan 3 000 dollarin NLHE 6-handed championin.

Moorman osallistui turnaukseen 958 muun pelaajan kanssa ja yhteensä he kokosivat 2,58 miljoonan dollarin palkintopotin. Jaettavaa riittikin 144 parhaalle pelaajalle, mutta vain yksi tuli saamaan kultaisen rannekkeen.

Kolmipäiväinen turnaus eteni nopeassa tahdissa ja pelaajajoukkoa karsittiin vauhdikkaasti. Kolmas päivä alkoi vielä 21 pelaajan voimin, jotka ensin selvittivät kuusi parasta finaaliin.

Moorman pelasi vahvasti koko kisan ja pysyi kärkikympin tietämillä tasaisesti. Lopussa hän onnistui iskemään kunnolla ja kärsijänä oli lähes koko kisan johtanut Max Silver, joka putosikin finaalista ensimmäisenä. Tämän jälkeen Moorman alkoi hallita finaalipöytää ja pudottamaan pelaajia ahkerasti.

Vasta heads upissa Moorman sai kunnolla vastusta, kun eteen astui Bernardo Dias. Kaksikko pelasi lähes sata jakoa, joiden aikana Moorman kyllä piti johtoa, mutta brasilialainen vain ei suostunut putoamaan. Lopulta Moorman sai ajettua viimeisen niitin sisään ja voitto oli selvä.

WSOP 2017 #27, $3K NLHE 6-handed Champion -tulokset:
1. Chris Moorman $498 682
2. Bernardo Dias $308 166
3. Michael Gagliano $210 139
4. Steve Sung $145 634
5. John Gorsuch $102 605
6. Max Silver $73 510