Kaksi suomalaista jatkaa Kööpenhaminassa

European Poker Tourin Kööpenhaminan pääturnaus jatkaa eteenpäin ja kolmas päivä on takana päin. Kisassa jatkaa vielä 24 pelaajaa, joiden mukaan mahtuu vielä kaksi suomalaista. Jokainen kisassa vielä mukana oleva pelaaja on jo varmistanut itselleen noin 9 400 palkintosumman ja voittajaa odottaa noin 338 200 euroa.

Suomalaiset kärsivät hieman pudotusta sijojen suhteen, sillä eilen vielä kuudentena ollut Lauri Varonen on nyt pudonnut sijalle 19 edessään 187 000 chippiä. Juha Lauttamus on toinen kisassa jatkava suomalaisnimi ja hänen 182 000 chipin pino oikeuttaa 20. sijaan.

Juha Helppi onnistui pysymään kisassa vielä tarpeeksi pitkään, että hän pääsi rahasijoille asti. Helpin osuus sijasta 30 oli noin 8 700 euroa. Muut pudonneet suomalaiset jäivät rahasijojen ulkopuolelle.

Turnauksen kärkipaikkaa pitää Pierre Neuville, jonka etumatka toisena tulevaan Alexander Mansoniin on kuitenkin pieni. Kisa jatkuu hyvin tasaisena, eikä suuria ennakkosuosikkeja ole vielä muodostunut.

Nimipelaajia on turnauksessa vielä muutama jäljellä. Martin Staszko on kisassa sijalla 9, Steve O’Dwyer löytyy sijalta 10 ja hieman kielteistä huomiotakin kerännyt Michael Tureniec on mukana sijalla 15.