Kolme parasta pelaajaa Doylen mukaan

Maineikkain elossa oleva pokerinpelaaja on tietysti Doyle Brunson. Harvoin Yhdysvaltojen ulkopuolelle matkaava Brunson oli kunniavieraana toissa viikkoisilla Barcelonan uhkapelimessuilla, joissa paikalla oli tietysti myös Internet Pokerin toimitus. Muun jutustelun ohessa Brunson kertoi messuyleisölle mielenkiintoisen pienen tiedon, eli sen, ketkä hänen mielestään ovat kolme parasta pokerinpelaajaa kautta aikojen.
Brunsonin lista oli seuraavanlainen: Chip Reese, Johnny Moss ja Stu Ungar. Chip Reesen nimen Brunson pudotti kuin apteekin hyllyltä, kahta muuta nimeä hän joutui miettimään hetkisen.
Siltä varalta etteivät nimet ole tuttuja, tässä pieni kertaus näistä kolmesta pelaajasta:
Chip Reese on elävä Las Vegas -legenda. Reesen sanotan kerran lomallaan päätyneen Vegasiin, päättäneen että täällähän elämä on paljon hauskempaa kuin muualla, lopettaneen päivätyönsä ja jääneen kaupunkiin asumaan. Vegasissa Reese elättää itsensä pelaamalla suurimmissa rahapeleissä, joita kaupungista löytyy. Reese myös voitti 50.000$ HORSE:n vuoden 2006 WSOP:ssä.
Johnny Moss on ehdottomia pokerilegendoja. Kolme kertaa WSOP:n pääturnauksen voittanut Moss ehti tehdä kaikkea, mitä pokerissa voi tehdä. Miljoonien dollareiden poteista 1907 syntynyt ja 1995 menehtynyt Moss pelasi jo 1940-luvulla. Myöhemmin ikä ei miehen tahtia paljoa hidastanut, viimeisen WSOP-rannekkeensa hän voitti hämmästyttävästi 81-vuoden iässä. Mossin kuuluisimpia lausahduksia on ”en koskaan ole pahoillani häviäjien puolesta”.
Stu Ungar kuuluu tietysti joukkoon, kun kaikki kovimmat pelaajat kohdannut Brunson huippunimiä valitsee. Stu Ungar oli pitelemätön uhkapelaaja, jonka sanotaan olleen Gin Rummyssä niin hyvä, ettei tuossa uhkapelissä tulla koskaan näkemään samanlaista. Hold’emissa Ungar oli ”vain” niin hyvä, saman tasoinen pelaaja ehkä joskus vielä näkee päivänvalon. Kolme kertaa WSOP:n pääturnauksen voittaneen Ungarin elämä oli täynnä ongelmia. Pöydissä peli kulki, mutta niiden ulkopuolella Ungar oli aika säälittävä tapaus, jonka rahat kuluivat lähinnä huumeisiin. Brunson sanoikin Ungarista, että tämä kyllä osasi pelata, mutta ei elää.
Siinä Brunsonin mielestä parhaat pelaajat. Listalle päätyminen on aikamoinen kunnian osoitus, Doyle kun on uransa varrella pelannut jokaista merkittävää pokerinpelaajaa vastaan.