EPT Deauvillen finaali pelataan ilman suomalaisia

PokerStarsin EPT Deauvillen pääturnaus ehti viikonlopun aikana finaaliin asti. Finaali pelataan toisaalta ilman suomalaisvoimia, sillä kisan viimeinen suomalainen, Lauri Korhonen, putosi jo kolmannen päivän aikana. Korhonen pääsi kuitenkin vielä rahasijoille ja kuittasi kisasta 7 500 euroa.
Finaaliin ykköspaikalta lähtee Martin Jacobson, joka keräsi 7,28 miljoonan chipin stäkin eteensä. Jacobsonin edellinen iso EPT-rahastus oli viime kesänä Vilamourassa, kun hän hävisi pääturnauksen heads upin. Toiselta sijalta finaaliin lähtee turnausta viidennen pelipäivän jälkeen johtanut Alex Wice 6,24 miljoonalla ja Kenny Hallaert on kolmantena 3,59 miljoonalla. Mielenkiintoisen tästä vielä tekee se, että sekä Jacobsen että Wice ovat lunastaneet turnauspaikkansa satelliitista.
Turnauksen voittajalle on luvassa 880 000 euron ykköspalkinto ja ensimmäisellekin putoajalle on vielä 66 800 euroa tarjolla.