EPT Lontoo kääntyi suomalaisilta huonoksi

Toinen pelipäivä PokerStarsin European Poker Tour Lontoon pääturnauksessa ei mennytkään aivan putkeen suomalaisten osalta. 340 päivän aloittaneesta karsittiin 106 pelaajaa ja seitsemän suomalaisen joukosta vain kaksi jatkaa kolmanteen päivään.

Reili kutsui toisena päivänä Thomas Wahlroosia, Kimmo Kurkoa, Panu Miettistä, Lauri Pesosta ja Joni Jouhkimaista. Rahakuplaakaan ei ehditty vielä puhkaista, joten herrat jäivät tällä kertaa ilman palkintorahoja. Rahoille pääsee 87 parasta pelaajaa.

Taneli Salosen osalta pelit menivät hyvin. Hän sai alkupäivän aikana kerättyä itselleen nopeasti yli 200 000 chipin pinon, mutta loppupäivästä peli alkoi hieman jäähtyä ja päivän päätteeksi chippejä oli kasassa 165 000.

Niko Mykkäsellä pelit heittelivät hieman kovemmin. Hän onnistui pääsemään jo lähelle kärkikahinaa onnistuneiden pelien ansiosta. Lopulta kuitenkin muutama erittäin huono jako pudotti hänet takaisin alas ja kolmas päivä alkaa 68 800 chipin pinolla.

Turnauksen johtomiehellä Tudor Puricella on 604 000 chippiä.

> PokerStarsille