Vain Helppi jatkaa Kööpenhaminen EPT:ssä

Kööpenhaminan European Poker Tourin kolmas päivä ei mennyt suomalaisittain parhaalla mahdollisella tavalla. 73 aloittaneen pelaajan joukossa oli vielä neljä suomalaista hyvillä stäkeillä. Päivän päättyessä 24 jatkoon päässeen joukossa on kuitenkin vain yksi suomalainen jäljellä.
Ensimmäinen putoaja oli Ville Haavisto, joka lähti korkeimmalla stäkillä päivään. Hänen kohtaloksi koitui kärkisetti samalla kortilla, jolla vastustaja sai suoran kasaan. Toisena pelit loppuivat Gustaf Boreniukselta, jonka peli oli hieman sinnittelyä, mutta K8:n pusku K9:ä vastaan ratkaisi lopulta pelin. Juha Vilkki oli viimeinen putoaja, kun hänen pusku AK:lla ei saanut apuja vastustajan saadessa flopilta parin. Ainoa jatkoon päässyt suomalainen on Juha Helppi, joka on jatkajien listan viimeisenä.
Suomalaiset pääsivät kuitenkin huonosta onnestaan riippumatta kaikki rahasijoille asti. Haavisto nappasi 7 377 euroa, Borenius 8 718 euroa ja Vilkki 10 060 euroa. Helppi on jo varmistanut itselleen vähintään 11 400 euroa vaikka hän olisi heti seuraava putoaja.
Kisan johtopää siirtyi päivän aikana ruotsalaisten haltuun, kun ykköspaikkaa pitää Per Linde, toisena on Joel Nordkvist, kolmantena Saksan Florian Langmann ja neljäntenä taas Ruotsin Michael Tureniec.