Kai Lehto kolmanneksi Amsterdamin Master Calssics of Pokerissa

Amsterdamissa päästiin juhlimaan suomalaismenestystä, kun Master Classics of Pokerin pääturnaus pelattiin päätökseen. Kai Lehto nappasi huikean kolmossijan ja kuittasi 109 361 euron palkintorahat tilille.

Nelipäiväinen turnaus veti 264 pelaajaa pöytien ääreen, joista koottiin reilun miljoonan euron palkintopotti. Mukana oli niin suomalaisnimiä, kuin kansainvälisiä pokeritähtiä.

Ensimmäinen suomalaisrahastus tuli jo ennen finaalipäivää, kun Mathias Siljander pelasi itsensä 24. sijalle asti. Hän kuittasi tästä 10 270 euroa. Hetken päästä reili kutsui Ville Haavistoa 19. sijalle antaen palkinnoksi 12 189 euroa. Tämän jälkeen Kai Lehto jatkoi ainoana suomalaisena ja pääsi aina finaalin loppumetreille asti.

Taistelu voitosta kävi kovana, mutta Saksan Claas Segebrecht oli ylivoimainen este. Hän hallitsi finaalia nelikätisestä pelistä aina kisan loppuun asti ja muut vain selvittivät omaa putoamisjärjestystään.

Kai Lehto ja Bart Lybaert pudotettiin lopulta lähes peräkanaa. Segebrecht onnistui luomaan jatkuvaa painetta, eikä kumpikaan saanut mitään ratkaisevaa sanottua vastaan. Saksalainen pääsi selkeänä mestarina juhlimaan 235 087 euron ykköspalkintoa.

Master Classics of Poker 2017 Main Event, tulokset:
1. Claas Segebrecht 235 087€
2. Bart Lybaert 157 553€
3. Kai Lehto 109 361€
4. Igor Yaroshevskyy 78 776€
5. John Juanda 58 800€
6. Moritz Dietrich 45 257€
7. Marijn van Puffelen 35 777€
8. Lars Bonding 29 005€
9. Goran Mandic 23 926€

19. Ville Haavisto 12 189€
24. Mathias Siljander 10 270€