Etusivu  » Pokeriuutiset » Kentuckyn oikeusdraamassa tapahtuu taas

Kentuckyn tuoreimmat käänteet

Maanantai, 15.12.2008

Kentuckyn domain-nimiä koskeva kiista on edennyt taas pienen nytkähdyksen. Kentuckyn vetoomustuomioistuin on käsitellyt tapausta. Vetoomukset on esitetty ja tuomioistuimen lausuntoa odotetaan joulunpyhien johdosta ensi vuoden puolella.

Jon Fleischerin, peliyhdistys iMEGAa edustavan lakimiehen, mukaan tapauksessa on kyse kolmesta peruskysymyksestä. Saiko Kentuckyn alempi oikeusaste soveltaa Kentuckyn rikoslakia domain-nimien takavarikointiin, kun kyse ei ollut varsinaisesta rikostapauksesta?

Toinen tärkeä kysymys on se, voidaanko domain-nimet ylipäätään tulkita uhkapelivälineiksi, etenkin kun kyseisessä säädöksessä uhkapeliväline määritellään mekaaniseksi rulettipöydän tai hedelmäpelin kaltaiseksi laitteeksi.

Kolmas kohta on sitten se, onko Kentuckyn osavaltiolla mitään valtaa osavaltion ulkopuolella rekisteröityihin domain-nimiin. Fleischer oli tyytyväinen oikeusistuntoon, hänen mukaansa tuomarit olivat hyvin selvillä kysymyksistä ja asiat saatiin esitettyä kattavasti. Tuomarit grillasivat tasapuolisesti kaikkia osapuolia: osavaltiolta penättiin muun muassa sitä, miksi uhkapeleissä vain operaattori syyllistyy rikokseen, eikä pelaaja – toisin kuin vaikkapa huumeiden kohdalla, joissa sekä diileri että käyttäjä ovat rikollisia.

Pokeriuutiset
Red Kingsin bonustarjous
Klikkaa tästä itsellesi kunnon bonari Red Kingsistä.
Muista käyttää alla olevaa koodia!
Koodilla BONUS600 saat 150% aina 600$ asti