Mansaaresta tulossa uusi nettipokerin keskus

Tähän asti Malta on ollut eurooppalaisille nettipokerin keskus alhaisten kustannusten ja suotuisien lakien ansiosta, mutta tähän on kovaa vauhtia tulossa muutos. Britannian siirtomaa Mansaari on siirtymässä vahvasti mukaan tarjoamaan nettipokeriyhtiöille suotuisaa ympäristöä palveluntarjoajana.
Manx Telecomin päätös liittää saari entistä vahvemmin osaksi kansainvälistä tietoverkkoa on tullut hyvänä uutisena monelle Euroopassa toimivalle pokeriyhtiölle. Mansaaren tietoliikennekapasiteetti kasvaa tämän myötä nelinkertaiseksi ja samalla yhteysmaksuja tullaan pienentämään.
PokerStars on ehtinyt jo hyödyntämään Mansaarten palveluita pokeritapahtumien järjestämisessä. Maailman suurimman pokeriturnauksen, johon otti osaa 149 000 pelaajaa, fyysinen keskus oli juuri Manx Telecomin Mansaarella sijaitseva tietokeskus.