Norjassa kielletään rahansiirrot uhkapelisaiteille

Uuden lain mukaan Norjassa on kiellettyä käyttää pelioperaattoria, joka ei ole osa valtion pelimonopolia. Tämän seurauksena rahansiirrot ulkomaisille rahapelioperaattoreille on kielletty. Laki hyväksyttiin joulukuun 4. päivä, mutta ohjeita sen soveltamisesta ei ole laadittu, joten käytännössä se ei ole vielä voimassa. Aikaisintaan uusi laki vaikuttaa käytännön elämässä vuoden 2009 puolivälissä.
Kuten Yhdysvaltojen UIGEA-lain kohdalla, myös Norjassa rahalaitokset ovat vastustaneet lakia ahkerasti. Remote Gambling Association on jättänyt virallisen valituksen laista EFTAlle. RGA:n mukaan laki on ristiriidassa Norjan allekirjoittamien sopimusten kanssa ja lisäksi käytännössä täysin tehoton keino uhkapelaamisen kontrolloimiseen.
EU on kritisoinut Norjan uhkapelikieltoa aikaisemminkin ja on mahdollista, että tämä nykyinenkin laki päätyy vielä EY-tuomioistuimen käsiteltäväksi. Lakia luonnollisesti perustellaan ongelmapelaajien suojelemisella, mutta suojelun kohteena tuntuu olevan ennemminkin Norsk Tipping.