November Nine 2015 esittelyssä: 8. Patrick Chan

Patrick Chan lähtee WSOP 2015 -finaaliin kahdeksannelta sijalta, mutta alku ei ole hänelle lupaava.

Chan on nuori Brooklynin kasvatti, joka on nopeasti tehnyt itselleen näyttävää uraa pokerin parissa. Hänelle on uransa aikana kertynyt noin puolen miljoonan dollarin turnausrahastukset, mutta taskussa ei ole yhtään suurta turnausvoittoa. Heads upissa hänet on nähty useaan otteeseen, mutta aina häviävänä osapuolena.

Stäkkinsä puolesta Chanilla on edessään yhtä suuri urakka kuin hänen takanaan olevalla Federico Butteronilla. Chan keräsi finaalia ennen vain 6 225 000 chippiä, siis noin 15 ison blindin verran, mikä tarkoittaa kovaa kiirettä. Kasvua on pakko saada heti finaalin alkuun tai merkkipino tulee loppumaan nopeasti.

Finaalissa Chanilta ei odoteta suuria. Vaikka häneltä löytyykin jonkin verran kokemusta turnauspeleistä, ei se todennäköisesti tällä kertaa riitä selviämään kisassa korkealle. Chanin tulee joko toivoa isoa onnenpotkua tai koittaa sinnitellä sija tai kaksi paremmaksi hitaalla pelillä.