Party Poker päivitti ohjelmansa

Party Poker julkaisi eilen uuden version pokeriohjelmastaan. Päivitys korjaa pieniä
ongelmia ja korjaa muutamia virheellisesti toimivia toimintoja. PartyPoker kertoo käyttäjien palautteen olleen syynä suurimpaan osaan näistä muutoksista ja pyytääkin käyttäjiä kertomaan mielipiteensä pelin ominaisuuksista ja toimivuudesta.
Parannuksissa on muun muassa estetty rat-holing, eli pelaajan poistuminen pöydästä ison rahasumman kanssa ja palaaminen heti pienemmällä buy-inillä, näppäimistön oikopolut toimivat nyt paremmin, jonotuslistatoiminto toimii nyt oikein ja täysien pöytien piilotus toimii juuri niin kuin sen pitääkin.
Uusia ominaisuuksia on myös lisätty palveluun. Pelaajalla on nyt parempi kontrolli Party-pisteiden jakamisessa bonusten suhteen. Uuden bonuksen tullessa pelaaja voi päättää haluaako jatkaa vanhan
bonuksensa kasaamista ensin, vai aloittaa uutta heti. Nyt pelaaja ei menetä kumpaakaan bonusta, vaan jatkaa toista ensimmäisen saavutettuaan.
Pelaajat voivat nyt myös nähdä viimeiset sata pöydässä pelaamaansa kättä. Palvelusta löytyy lisäksi hätäisemmille pelaajille pikapokeria super speed nimellä. Näissä peleissä on vain 9 sekuntia aikaa tehdä ratkaisu, joten liikaa miettimisaikaa ei jää.
Party Poker | Party Pokerin arvostelu