Yhdysvalloissa ryöstäjät vaanivat pokerinpelaajia

Suomessa saa pokeria pelata netissä, muttei rahasta kotipeleissä, minkä ansiosta suurimmissa ”koti”turnauksissa aina välillä jännitetäänkin osuvatko sinivuokot paikalle. Toisin ovat asiat Yhdysvalloissa: siellä kotipelien tavallinen vieras ovat poliisien sijaan aseita heiluttelevat rikolliset.
Viimeksi tämä nähtiin Noblesvillen pikkukaupungissa Indianassa, jossa pyssyin varustautunut parivaljakko marssi keskelle 10 hengen kotipeliä ja vaati rahoja mukaansa. Yksi pelaajista ei halunnut niin vain luopua rahoistaan, joten seurauksena oli käsirysy, jossa sankariksi ryhtynyt pelaaja sai luodista haavan käteensä. Kiinniottoyrityksestä huolimatta ryöstäjät pääsivät pakenemaan paikalta.
Tämä näennäisen vaatimaton uutinen kertoo uhasta, jonka pokerinpelaajat ottavat Yhdysvalloissa vakavasti. Pokerissa on usein pelissä reilusti rahaa, minkä lisäksi ammattilaiset usein joutuvat kuljettamaan merkittäviä summia rahaa ja pelimerkkejä mukanaan. Nämä molemmat seikat ovat omiaan houkuttelemaan alamaailman pohjasakkaa, ja käytännössä lähes kaikki merkittävät pelaajat onkin yritetty ryöstää vähintään kerran. Doyle Brunsonin kotiin murtauduttiin aikoinaan ja aseellinen ryöstäjä piti Brunsonia ja tämän vaimoa hetken aikaa panttivankeina, ennen kuin Brunsonin näyttelemä sydänkohtaus ajoi ryöstäjän tiehensä. Aseistautunut rikollinen yritti ryöstää myös toisen vanhan pokerijäärän, eli Amarillo Slimin viime vuonna. Seurauksena oli takaa-ajo ja ammuskelu, jossa Slim sai reikiä autoonsa, muttei nahkaansa.