Verottajalta ohjeita pokerinpelaajille

Verottaja on julkaissut sivuillaan ohjeita pokeritulojen verotuksesta. Ohjeistus on pitkä ja kattava ja ehdottomasti lukemisen arvoinen pokerinpelaajille, jotka haluavat huolehtia veronsa asianmukaisesti.
Pokerivoitot ovat verovapaita, mikäli pelataan Euroopan talousalueen sisällä. Koska tämä on joskus hämärää, pelaajat voivat lähteä siitä, että peli tapahtuu ETA-alueella, jos pelin järjestäjä on rekisteröity ja lisensoitu ETA-alueella. Näin myös silloin, jos pelin järjestää taho, jolla on kiinteä toimipaikka tai sivuliike ETA-alueella.
ETA-alueeseen kuuluvat EU-maat, Norja, Islanti ja Liechtenstein. Sveitsi ja Monaco eivät kuulu ETA-alueeseen, eivätkä myöskään Jersey, Guernsey, Man-saari tai Alankomaiden Antillit. Gibraltar on osa ETA-aluetta.
Muualla kuin ETA-alueella järjestetyistä pokeripeleistä saatu voitto on veronalaista ansiotuloa.
ETA-alueella tapahtuneesta pelaamisesta tapahtuvat kulut eivät ole vähennyskelpoisia. Sen sijaan ETA-alueen ulkopuolella tapahtuvan pelaamisen kulut ovat vähennyskelpoisia: turnausmaksut, yksittäisten pelien panokset, matkakulut ja niin edelleen. Jos pelaaminen on tappiollista, tappiot saa vähentää verotuksessa mikäli on ammattimainen pokerinpelaaja, mutta harrastuksekseen pelaavalla pokerimenot katsotaan elantokustannuksiksi, eikä niitä saa vähentää muusta ansiotulosta.
Sponsorointi katsotaan verotettavaksi tuloksi, myös silloin kun sponsori maksaa sisäänoston ETA-alueella tapahtuvaan peliin. Luonnollisesti tuloksi katsotaan tällöin vain sponsorisopimukseen liittyvän voitonjaon jälkeinen osuus voitosta. Samoin jos pelaajat tekevät turnauksessa diilin voitoista, verotuksen perusteena on todelliset voitot.
Veronalaisista peleistä saatu rakeback on veronalaista tuloa, muuten verovapaata.
Pokeritulot katsotaan syntyneiksi silloin kun pelaaja saa rahat haltuunsa, esimerkiksi pelitililleen. Voitto on verotettavaa, vaikka sitä ei nostaisi pankkitililleen.
Lisää ohjeita pokerivoittojen verotuksesta löytyy Verottajan sivuilta: http://www.vero.fi/default.asp?article=7456&language=FIN