PokerStarsilla muutoksia Seating Scriptiä vastaan

PokerStars on viime aikoina ottanut käyttöön keinoja, joilla liiaallista apuohjelmien käyttöä rajoitetaan. Nyt vuorossa on Seating Script, jolla pelaajat voivat automaattisesti etsiä haluamiaan pöytiä ja pelaajia.

Seating Script on pohjimmiltaan vain ohjelma, joka etsii pelipöytiä annettujen ehtojen perusteella ja varaa pelaajalle paikan löytämästään pöydästä. Ohjelma ei tee mitään, mitä pelaaja ei voisi tehdä manuaalisesti, mutta ohjelman avulla toiminnot ovat huomattavasti nopeampia.

Ongelmaksi Seating Script tulee silloin, kun se alkaa häiritsemään muita pelaajia. Kun ohjelman käyttäjä on saanut tietoa sopivista paisteista, niin apuohjelma alkaa herkästi seuraamaan näitä pelaajia. Pahimmillaan paisteille tulee vainottu olo, kun sama pelaaja hyppää aina viereiselle paikalle mihin ikinä hän meneekään.

Toinen häiriövaikutus tulee pöytäpaikan varaamisesta vajaissa pöydissä. Ohjelmistot suosivat kahden hengen pöytiä, joissa odotetaan kolmatta. Tällöin mahdollisuus toisesta osaavasta pelaajasta ovat pienempiä. Varausmekanismi aiheuttaa häiriötä silloin, kun apuohjelma on ensin varannut itselleen pöydän kolmannen paikan, mutta vaihtaakin sen heti toiseen parempaan.

Uudet muutoksilla yritetään hillitä Seating Scriptin käyttöä ja saada pelaajat tekemään itse oman likaisen työnsä. Pelaajille annetaan kaksi epäonnistunutta paikkavarausta, jonka jälkeen he joutuvat odottamaan muutaman tunnin päästäkseen pöytään. Ehdot ovat alkuun hyvin kevyet ja tässä vaiheessa vielä tutkitaan niiden vaikutusta. Ehdot saattavat vielä kiristyä tai keventyä riippuen pelaajapalautteesta.

> PokerStarsille