RAY:n tuotto kasvoi 674,5 miljoonaan

RAY:n toiminta on ollut hyvässä vedossa. Pelit ovat säilyttäneet hyvän suosionsa, eikä taantuma tunnu vaikuttavan liiaksi pelitomintaan. RAY:n pelitoiminnan tuotto oli vuonna 2010 kasvusuunnassa, jolloin tuottoa tuli 674,5 miljoonaa euroa, joka on noin 24 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2009.
Suurin kasvuala oli yrityskumppanien tiloihin sijoitetuissa raha-automaateissa. Niiden kasvu oli 4,8% ja automaattien osuus koko tuotosta on noin 79%, eli noin 536 miljoonaa euroa. Vuoden 2010 lopussa yrittäjien tiloissa olikin 17 069 peliautomaattia.
RAY:n omat pelisalit ja Grand Casino Helsinki kärsivät eniten talouden heikosta tilasta. Vaikka pelisalit saivatkin vuoden tavoitteen juuri kasaan, oli Grand Casinon tuotto alle tavoitteen. Vuoden lopulla käynnistynyt Internetpelitoiminta ehti tuottaa vuoden loppuun mennessä 2,4 miljoonaa euroa.
RAY:n voittoa heikenti toiminnan kustannuksien kasvu 5,3 prosentilla vuoden aikana. Tähän vaikutti eniten yleinen palkka- ja kustannuskehitys, nettipelien käynnistyskulut, pelisalitoiminnan tehostaminen ja asiakkuustoiminnan kehittämiskulut.
RAY:n vuosi 2010 tuotti voittoa 382,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edelliseen vuoteen nähden 7,1 miljoonaa.