Seminole Hard Rock Poker Open jäi taas taakupotista vajaaksi

Turnausten takuupottien mitoittaminen on joskus hankalaa, sillä on vaikea sanoa kuinka paljon mihinkin kisaan on halukkaita osanottajia. Seminole Hard Rock Poker Openissa tämä mitoitus on ollut erityisen vaikeaa, sillä jo kolmannen kerran peräkkäin pääturnaus on jäänyt reilusti alle takuupotin.

Vuonna 2013 Hard Rock Pokerissa pelattiin viimeinen suuri vuosi, kun tuolloin 10 miljoonan takuupotti ylitettiin kahdella miljoonalla. Tämän jälkeen takuupotit ovat aina jääneet vajaiksi, vaikka pelaajia onkin saanut mukavasti pöytien ääreen. Suurin erotus nähtiin heti perään vuonna 2014, jolloin 5 miljoonan takuupotista jäätiin 2,5 miljoonaa vajaaksi. Vuonna 2015 samainen potti täyttyi paremmin ja tuolloin jäätiin noin 500 000 dollaria rajasta.

Tänä vuonna tilanne oli hyvin samanlainen. Takuupottiin oli laitettu 5 miljoonaa, mutta pelaajilta kerättiin sisäänostoja vain noin 4,25 miljoonan dollarin edestä. Turnaus oli kuitenkin suosittu, vaikka ei aivan tarpeeksi suosittu. Mukana oli 847 pelaajaa ja isoja nimiä, kuten Erik Seidel, Shaun Deeb ja Jason Mercier.

Takuupottien alle jääminen on pelaajien kannalta luonnollisesti hyvä asia. Pelaajat saavat näin paljon enemmän vastinetta rahoilleen ja helpomman mahdollisuuden voittaa suuria palkintoja. Turnausjärjestäjille tämä taas on tappiollista toimintaa, joka voi heikentää turnaussarjan tulevaisuutta.