Yhdysvalloissa lämmetään nettipokerille

Tähän asti sanalla nettipokeri on ollut erittäin negatiivinen amerikkalaisten päättäjien silmissä, mutta nyt Kalifornian osavaltiossa alkaa puhaltamaan muutoksen tuulet. Osavaltion talous on todella pahoissa ongelmissa, eikä päättäjillä ole enää jäljellä montaa keinoa nostaa talous pohjamudista.
Viime viikolla Kalifornian osavaltion edustajat järjestivät kuulemistilaisuuden, jossa paneuduttiin pokeriin erittäin juurta jaksaen. Poker Players Alliancen John Pappas oli mukana edustamassa osavaltion 127 000 jäsentä. PPA:n mukaan on kuitenkin päivänselvää, ettei kuulemistilaisuutta olisi järjestetty, ellei osavaltio olisi vakavissaan pohtimassa nettipokerin sallimista.
PPA:n edustajat neuvoivat kuitenkin komiteaa jarruttelemaan hieman ja odottamaan koko valtion kattavaa lakimuutosta, ennen kuin he avaavat oman nettipokerin, joka olisi tällöin ristiriidassa valtion lakien kanssa. Komitealle tehtiin myös hyvin selväksi, kuinka osavaltio tulisi saamaan verotuloja pokerista ja kuinka nykyinen Morongo-intiaanien ajama monopolimalli ei toimi.