Schillhabelista WPT Shooting Starin voittaja

Viime viikon päätteeksi taisteltiin tiukka finaali World Poker Tour Bay 101 Shooting Star -pääturnauksessa. Kuusi finalistia oli jäljellä selvittämässä kuka nappaa kotiin yli miljoonan dollarin ykköspalkinnon.

Turnaus keräsi ennätysmäärän pelaajia pöytien ääreen, kun kaikkiaan 753 pelaajaa aloitti turnauksen. Joukko karsittiin avauksissa heti 280 jatkavaan pelaajaan, joista alettiin viilaamaan porukkaa parissa päivässä pieneksi, mutta kovatasoiseksi finaalipöydäksi.

Finaalin alussa Stefan Schillhabel piti johtopaikkaa kevyellä kaulalla. Muutoksia järjestykseen saatiin kuitenkin nopeasti, kun kolmantena aloittanut Maria Ho oli ensimmäinen putoaja ja kakkosena aloittanut Griffin Paul lähti heti seuraavaksi reilille.

Adam Geyer osoittautui päivän kovimmaksi nousijaksi ja hän onnistuikin pelaamaan itsensä tiukasti Schillhabelin kannuksille. Geyer jäikin viimeiseksi vastustajaksi heads upiin ja antoi Schillhabelille vastusta koko rahan edestä.

Kaksintaistelu oli pitkä vääntö, jonka alkuun chipit lentivät puolelta toiselle. Tarvittiin 54 jakoa, jotta voittaja saatiin selville, mikä oli kauemmin kuin päivän neljä muuta pudotusta yhteensä. Viimeisessä jaossa Geyer näytti nappaavan ison potin kuningasparilla, mutta turnilla ja riverillä tulleet kasit täyttivät Schillhabelin setin ja voitto oli sinetöity.

WPT Bay 101 Shooting Star 2016, tulokset:
1. Stefan Schillhabel $1 298 000
2. Adam Geyer $752 800
3. Bryan Piccioli $493 350
4. Andjelko Andrejevic $331 500
5. Griffin Paul $231 310
6. Maria Ho $179 930