Kurko rahoille WPT Wienissä

World Poker Tourin Wienin pääturnaus on saatu viikonlopun aikana päätökseen. Suomalaisten osalta hyvin alkanut turnaus päätyi yhteen keskikokoiseen rahastukseen, eikä voitosta päästy taistelemaan tällä kertaa ollenkaan.

Kimmo Kurko oli ainoa rahoille asti päässyt suomalainen niistä neljästä, jotka pääsivät avauspäivistä jatkoon. Kurkon lopullinen sijoitus oli 36. ja hän saikin tästä palkinnoksi 10 466 dollaria. Niko Koponen oli lähellä päästä myös palkinnoille, mutta putosi juuri hetken ennen rahakuplan puhkeamista.

Turnauksen voittajaksi kruunattiin tällä kertaa Morten Christensen, joka lähti finaaliin kakkospaikalta. Christensen sai voitostaan palkinnoksi 410 519 dollaria, joka oli samalla miehen uran ensimmäinen merkittävä voittosumma. Finaaliin lähti myös toinen tuntematon nimi, sillä ykköspaikalta lähtenyt Goswin Siemsen ei ollut ennen tätä turnausta kerännyt livevoittoja.