Martin Jacobson voitti WSOP 2014 -pääturnauksen

World Series of Poker 2014 -pääturnaus on saatu viimein päätökseen. Pitkän odotuksen jälkeen marraskuun koitti ja finalistit astuivat takaisin pelipöytään. Nyt finalistit ovat saanet selvitettyä paremmuusjärjestyksensä ja vuoden 2014 maailmanmestariksi kruunattiin ruotsalainen Martin Jacobson.

Finaalin toinen päivä alkoi jo historiallisesti, sillä ensimmäistä kertaa WSOP:n historiassa kolme viimeistä finalistia olivat kaikki eurooppalaisia. Jorryt van Hoof piti päivän alussa kärkipaikkaa pelattuaan eilen loistavan päivän. Jacobson tuli tasaisen vahvasti perässä ja Felix Stephensen piti joukon pohjaa.

van Hoofin peli ei kuitenkaan kulkenut enää tänään hyvin. Jacobson ja Stephensen saivat nakutettua chippejä pois tasaisesti ja kolmen tunnin jälkeen van Hoof joutuikin jo poistumaan pöydästä.

Tästä alkoi Jacobson yksinvalta, joka kesti vielä 35 jakoa. Stephensen ei päässyt missään vaiheessa enää peliin mukaan, vaan sinnitteli huomattavasti pienemmällä stäkillä saamatta toivottuja tuplauksia.

Viimeisessä jaossa Jacobson oli jo saanut hyvän etumatkan ja pystyi jo ennen floppia pakottamaan Stephensenin pistämään kaikki chipit pöytään. Jacobson lähti peliin kymppiparilla ja Stephensen maksoi A9s:llä. Pöytä toi molemmille yhden kortin lisää, Stephensen sai ysiparin ja Jacobsonin pari kasvoi setiksi. Turnilla saatu kuningas ratkaisi pelin, eikä Stephensen enää pystynyt saamaan mitään mikä riittäisi voittoon.

Luottamus Jacobsonin taitoihin oli kovaa myös vedonlyöntitoimistojen puolelta. Vaikka Jacobson ei alunperin saanut pienimpiä kertoimia, oli hänellä stäkkinsä kokoon nähden huomattavasti pienemmät kertoimet kuin kilpakumppaneillaan.

WSOP 2014 main event, tulokset:
1. Martin Jacobson $10 000 000
2. Felix Stephensen $5 147 911
3. Jorryt van Hoof $3 807 753
4. William Tonking $2 849 763
5. Billy Pappaconstantinou $2 143 794
6. Andoni Larrabe $1 622 471
7. Dan Sindelar $1 236 084
8. Bruno Politano $947 172
9. Mark Newhouse $730 725