Viime vuoden WSOP-mestari Yang käyttää voittojaan hyväntekeväisyyteen

Jerry Yang voitti viime vuonna WSOP:n pääturnauksen näyttävästi. 16 tuntia kestäneessä finaalissa Yang pudotti itse seitsemän kahdeksasta kilpailijastaan. Voitosta teki erityisen se, että Yang oli aikaisemmin pelannut pokeria vain pari vuotta, harjoitellen paikallisella kasinolla. Kyseisen kasinon satelliittiturnauksesta Yang voitti paikkansakin, maksaen vain 225 dollaria pääsystään WSOP:n pääturnaukseen.
Uskovainen Yang rukoili koko finaalin ajan ja lupasi auttaa voitoillaan paitsi perhettään, myös muita. Lupaukset eivät olleet tyhjiä: Yang on lahjoittanut paljon rahaa ja aikaa Make-A-Wish-säätiölle, Feed the Children -järjestölle ja Ronald McDonald -talolle. Laosista kommunistien valtaa 1970-luvulla paennut Yang on todellinen hyväntekijä.
Yangia on kritisoitu jonkin verran katoamisesta voittonsa jälkeen. Yang on kyllä pelannut pokeria, mutta finaalisijoitukset ja siten tv-näkyvyys ovat olleet vähissä. Yang on kuitenkin tulossa WSOP:n mestaruusturnaukseen puolustamaan mestaruuttaan, tavoitteenaan toinen perättäinen voitto – siihen on viimeksi pystynyt Johnny Chan, joka voitti vuosina 1987 ja 1988.